Maritta Viitämäen herkullinen jäähyväisrooli Jyväskylän kaupunginteatterissa
Rakastettu näyttelijä Maritta ”Ruttu” Viitamäki hurmaa katsojat jäähyväisroolissaan epäluuloisena ja yrmeänä tätinä Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Pienet, tarkkaan harkitut ilmeet ja eleet, ihmettelevät kulmakarvojen kohotukset, alentuvat huokaukset, topakat käden liikkeet ovat keskeisessä osassa ensi viikolla ensi-iltaan tulevassa Täti ja minä -näytelmässä. Kanadalaisen Morris Panychin klassikkoteos saa ensi-iltansa 16.2.
Näin näytelmästä eilen pienen katkelman lehdistötilaisuudessa ja minut esitys sai uteliaaksi. Tahtoo nähdä ja kuulla tuota lisää! Viitamäen ohella lavalla taituroi näyttelijä Jukka-Pekka Mikkonen tädin perintöä kärkkyvänä, muka huomaavaisena aikamiespoika Kempinä. Pankkitoimihenkilönä työskentelevä Kemp on epävarmuudessaan ja tahdittomuudessaan herkullinen hahmo, joka hautaa mielessään vanhan sukulaisensa jo ennen tämän kuolemaa. Hykerryttävää komediaa, mustaa huumoria, sympaattinen lavastus. Erityiskiitos äänisuunnittelija Ari Lampiselle! Sateen ropina, rappukäytävästä kuuluvat äänet – tunnelma on täydellinen.
– Olen haaveillut tädin roolista pitkään ja nyt saan sen toteuttaa. Rooli on haasteellinen, sillä olen suurimman osan aikaa hiljaa. Rooli on kuitenkin tasavertainen toisen, puhumisesta huolehtivan sukulaismiehen roolin kanssa, joten hiljaisuus edellyttää minulta jatkuvaa aktiivisuutta. Näyttelemiseni perustuu pieniin ilmeisiin ja eleisiin, mutta se ei silti saa olla mitään ylenpalttista kasvojen vääntelehtimistä, Maritta Viitamäki pohtii.
Täti ja minä on Viitamäen viimeinen rooli Jyväskylän kaupunginteatterissa 40 vuoden ja lähes 200 roolin jälkeen. Edessä ovat eläkepäivät ja muutto Tampereelle lasten ja lastenlasten luokse.
– Tämä on todellista näyttelijätaidetta. Näytelmä on näyttelijöille vaativa – lavalla ollaan jatkuvasti läsnä, näytteleminen on totaalista ja intiimiä. Kuin maailmanympäripurjehdusmatka perheen kanssa, ohjaaja Jouni Salo summaa naurahtaen.
Täti ja minä esityksen on ohjannut Jouni Salo. Lavastussuunnittelusta vastaa Karmo Mende ja Merja Levo, pukusuunnittelusta Outi Kaltiokumpu, valosuunnittelusta Asko Konttinen ja äänisuunnittelusta Ari Lampinen. Esitys on ohjelmistossa vain kevätkauden.